Ei pelkkä “vedenkeitin” – onnettomuus Ostrovetsissa

Fennovoima on verrannut useasti ydinvoimalaa vedenkeittimeen. Todellisuus on kuitenkin jotain aivan muuta, kuten Ostrovetsin onnettomuus todistaa.

Tätä kuvastamaan protestileiriläiset ripustivat banderollin Stora Enson hakkuuaukiolle, joka on 8-tien ja vanhan leirin vieressä.

Tiedote 30.5.2016
Vapaa julkaistavaksi heti

Fennovoiman pääsuunnittelijan työmailla ja ydinvoimaloissa jatkuvia ongelmia

Fennovoiman ja Rosatomin Hanhikivi 1 -ydinvoimalan pääsuunnittelija Atomproektin työmailla on jatkuvia ongelmia sekä puutteita rakentamisen laadussa. Viimeisin esimerkki on Valko-Venäjän Ostrovetsin ydinvoimalatyömaalla tapahtunut betoniraudoitusten romahdus valun aikana 8. huhtikuuta 2016. Tähän liittyen Valko-Venäjä sai Liettualta nootin, jossa vaaditaan Valko-Venäjää toimittamaan perusteellinen selvitys onnettomuudesta, sekä muista mahdollisista onnettomuuksista työmaalla. Valko-Venäjän viranomaiset eivät ole tiedottaneet tapahtuneesta ennen Liettuan pyyntöä, kuten Liettuan ulkoministeriön sivuilta selviää.

Valko-Venäjän tapaus ei ole ainutlaatuinen, vaan myös Sosnovyi Borissa Leningrad II -reaktorin työmaalla tapahtui heinäkuussa 2011 teräsrakenteiden romahdus, jossa 1200 tonnia painava reaktorin suojakuori sortui. Ympäristöjärjestö Bellona kertoo myös heinäkuussa 2015 tapahtuneesta onnettomuudesta. Tuolloin suojaputkia reaktoriin siirrettäessä putosi 70 tonnia painava rakennelma 20 metristä reaktoriin, jolloin reaktorin tärkeitä osia vaurioitui. ”Tämä kaikki kertoo heikosta turvallisuuskulttuurista työmaalla”, kommentoi Pyhäjoen ydinvoimanvastaisessa protestileirissä asuva Elina Savolainen.

Savolainen haluaa muistuttaa myös Intian Kudankulamin ydinvoimalan teknisistä ongelmista. Rosatomin tytäryhtiön, Atomenergostroyn suunnittelema ydinvoimala on toiminut heikolla teholla, kuten kertoo tutkija VT Padmanabhan. Rosatomin toimittama VVER-1000 reaktori viivästyi useita vuosia, suurimmaksi osaksi siihen liittyvien teknisten ongelmien vuoksi. Valmistumisen jälkeen laitos on automaattisesti sulkeutunut lukuisia kertoja teknisten ongelmien vuoksi. Padmanabhanin mukaan pysähdysten takia laitos on ollut laskennallisesti vain puolet ajasta käynnissä. Laitos on Hanhikivelle rakennettavaa VVER 1200 mallin edellinen versio. Myös tietokirjailija Risto Isomäki on muistuttanut samoista ongelmista.

Säteilyturvakeskus STUK ei myöskään luota Hanhikivi 1 -voimalan pääsuunnittelijaan. Se on todennut pääsuunnittelija Atomproektin johtamisjärjestelmän puutteelliseksi. STUK on esittänyt useita kehittämisvaatimuksia Atomproektille.

Savolainen vaatii päättäviä tahoja suhtautumaan tapahtumiin vakavasti ja luopumaan näin riskialttiista hankkeesta. ”Leningrad II -voimala toimii referenssinä Hanhikivi 1:lle. Sieltä ja muualta saadut ”näytöt” pitää ottaa huomioon ja luopua projektista ajoissa”, toteaa Savolainen.

Pyhäjoen ydinvoiman vastainen protestileiri
stopfennovoima [at] protonmail.com

Lue lisää:

Liettuan ulkoasiainministeriö:
https://www.urm.lt/default/en/news/belarusian-ambassador-receives-lithuanias-diplomatic-note-over-accident-at-belarusian-nuclear-power-plant

Sosnovyi Bor ja onnettomuudet rakennustyömaalla:
http://yle.fi/uutiset/miten_sosnovyi_borin_kuninkaasta_tuli_fennovoiman_paaurakoitsija_taustalla_vaarinkaytosepailyja_ja_maksuvaikeuksia/8779301
http://old.novayagazeta.ru/data/2011/078/30.html
http://bellona.ru/2015/10/15/laes-2-ovos/

Kudankulam:
http://www.hs.fi/ulkomaat/a1305970090867

STUK:
http://www.stuk.fi/stuk-valvoo/ydinturvallisuus/stukin-kolmannesvuosiraportointi/uusien-hankkeiden-valvonta

“Valko-Venäjälle nootti Liettualta koskien onnettomuutta ydinvoimalatyömaalla

5. toukokuuta, Liettuan varaulkoministeri, Andrius Krivas kutsui Valko-Venäjän suurlähettilään Aleksandr Korolin Liettuaan ja pyysi häntä toimittamaan perusteellisen selvityksen onnettomuudesta Ostrovetsin ydinvoimalatyömaalla.

Nootti annettiin heti sen jälkeen, kun Valko-Venäjän media raportoi betoniraudoitusten romahduksesta Ostrovetsin ydinvoimalatyömaalla. Varaulkoministeri Krivas ojensi diplomaattisen nootin Valko-Venäjän suurlähettiläälle pyytäen täydellistä selvitystä sekä tästä, että muista mahdollisista onnettomuuksista ydinvoimalatyömaalla Ostrovetsissa. Suurlähettilästä pyydettiin myös välittömästi toimittamaan Liettuan viranomaisille tietoa siitä, millaisia keinoja on käytössä vastaavien onnettomuuksien ehkäisemiseksi ja miten Valko-Venäjällä varmistetaan, että kansainvälisistä ydinturvallisuusvelvoitteista ja ympäristönsuojelusta huolehditaan.

Valko-Venäjän median 4.5.2016 antamaan tietoon pohjautuen, onnettomuus tapahtui huhtikuun puolivälissä 2016. Valko-Venäjän viranomaiset eivät kuitenkaan antaneet mitään virallista tietoa tai selitystä tapahtuneesta ennen Liettuan pyyntöä. Valko-Venäjän tiedotusvälineiden mukaan tämä ei ole ensimmäinen kerta, kun onnettomuuksia on sattunut ydinvoimalatyömaalla Ostrovetsissa.

6. päivä toukokuuta Valko-Venäjä myönsi virallisesti, että onnettomuus Ostrovetsissa on huomioitu, vaikka alkuun sanottiin tiukasti, ettei tällaista ole tapahtunut. Valko-Venäjän energiaministerin mukaan raudoituksen tukipilarit romahtivat rakennuksen betoninvalutyössä kahden reaktorin välissä 8. päivä huhtikuuta. Valko-Venäjä kutsuu tapahtumaa virheeksi, joka sattui voimalan valmistelevissa töissä.

Liettuan ulkoasiainministeriö pyytää Valko-Venäjää välittömästi

1) kutsumaan kansainvälinen atomienergiajärjestö IAEA:n suorittamaan sisäisten ja ulkoisten uhkien arvioinnin (engl. Site and External Events Design – SEED) sen täydellisessä laajuudessa. Tämän tuloksena voidaan arvioida, onko Ostrovetsin alue sopiva ydinvoimalalle.

2) suorittamaan riski- ja turvallisuusarvioinnin (ns. stressitestit) Ostrovetsin ydinvoimalalle, kuten 23.6.2011 Euroopan Komission kanssa oli sovittu.

3) harkitsemaan uudelleen kielteistä suhtautumistaan kansainvälisten asiantuntijoiden komission perustamiseen, jota Espoon sopimuksen (yleissopimus valtioiden rajat ylittävien hankkeiden ympäristöarvioinnista) toimeenpaneva komitea ehdotti. Komissiota tarvitaan tekemään perusteellinen analyysi siitä, miten Valko-Venäjä toimii tällä ydinvoimalatyömaalla.

Liettuan ulkoasiainministeriö on toistuvasti esittänyt huolensa Ostrovetsin ydinvoimalatyömaan turvallisuuteen liittyen ja lähestynyt tässä asiassa Euroopan Unionia, kansainvälistä atomienergiajärjestöä, YK:ta ja muita järjestöjä.”

https://www.urm.lt/default/en/news/belarusian-ambassador-receives-lithuanias-diplomatic-note-over-accident-at-belarusian-nuclear-power-plant

Leningradskaja II: rakennustyömaan onnettomuus:
http://old.novayagazeta.ru/data/2011/078/30.html

http://bellona.ru/2015/10/15/laes-2-ovos/

Titan 2 ja Sosnovyi Bor:
http://yle.fi/uutiset/miten_sosnovyi_borin_kuninkaasta_tuli_fennovoiman_paaurakoitsija_taustalla_vaarinkaytosepailyja_ja_maksuvaikeuksia/8779301

Vangin oikeudenkäynti 8.6!

Nyt jo yli kuukauden verran tutkintavankeudessa istuneen aktivistin oikeudenkäynti on 8.6 klo 9, Raahen oikeustalolla (Sovionkatu 1, 92100 Raahe)

Vankilan rahansiirtojärjestelmä ei toimi, joten vangille on pystytty toimittamaan ainoastaan käteistä rahaa. Tästä johtuen hän on voinut soittaa läheisilleen vain muutaman kerran sen jälkeen kun hänet siirrettiin Ouluun muutama viikko sitten.

Päivitys: Oikeudenkäynti on Raahessa (ei Oulussa!). Myöskään käteisen antaminen vangille ei ole mahdollista.

Helsinki: Vegaanisia burgeita Pyhäjoen tueksi 21.5

Nyt grillataan!

Burning burgers DIY kokkauskollektiivi kutsuu ravintolapäivänä kapinannälkäiset herkkusuut yhteen koolle Helsinkiin, Dallapen puistoon. Luvassa vegaaniburgereita ja rahat tietysti menevät Pyhäjoen vankitukeen. Myös yllätysruokia saattaa olla luvassa!

Kun valtio yhdessä suuryhtiöiden kanssa koittaa tuhkaduttaa taisteluamme on rahankeruu vangeille mainio tapa muistaa ja tukea toinen toistastamme.

Tulkaa siis Dallapeen LA 21.5 kello 13 ja ottakaa frendit kanssa messiin!

xoxo

https://takku.net/article.php/2016051911590810

Poliisi, joka hävitti kymmenien ihmisten tavarat ja käski etsiä niitä olemattomalta varikolta

Kun poliisi huhtikuun lopussa tuhosi Pyhäjoen protestileirit, se perusteli resurssipulalla sitä, että poliisit antoivat ihmisille aikaa kerätä vain osan tavaroistaan. Resursseja riitti kymmenien poliisien ja rajavartiolaitoksen yhteiseen suuroperaatioon. Ne loppuivat kesken silloin, kun olisi pitänyt olla hävittämättä leireillä olleiden ihmisten yksityistä ja yhteistä omaisuutta.

Perjantaina 29.4. poliisi tuhosi leirit ja ilmoitti, että kaikki arvotavara olisi myöhemmin noudettavissa Raahen poliisiasemalta ja muu omaisuus varastoitaisiin johonkin Pyhäjoen kunnan tilaan, josta sitä voisi myöhemmin tiedustella. Tämän tiedon poliisit kertoivat useita kertoja useille ihmisille.

Tosiasiassa poliisit rikkoivat ja siirtelivät telttoja katsomatta ensin, mitä niissä on sisällä, eli ottamatta niistä esimerkiksi lompakoita ja passeja talteen ensin.

Lisäksi poliisi on julkisuudessa valheellisesti tiedottanut, että ihmisille annettiin mahdollisuus koota henkilökohtaiset tavaransa leireistä. Edes kaikki leireissä paikalla olleet eivät saaneet ottaa mukaan kaikkia omia tavaroitaan, eikä heillä, jotka eivät häädön hetkellä olleet paikalla siinä leirissä, jossa heidän tavaransa olivat, ollut mitään mahdollisuutta kerätä omaisuuttaan.

Lauantaina 30.4. Raahen poliisiasemalta tiedusteltiin useita häädössä kadonneita lompakkoja, passeja, avaimia, puhelimia ja muuta arvotavaraa. Kävi ilmi, ettei poliisi ollut tuonut asemalle kummastakaan leiristä mitään.

Poliisi kehotti omaisuuttaan kaipaavia ihmisiä menemään etsimään kadonneita tavaroita leireistä. Vajaata vuorokautta aiemmin he olivat häätäneet samat ihmiset samoista paikoista kiinnioton uhalla. Poliisi sanoi, että jos tavaroita ei löytyisi leireistä, niitä olisi tiedusteltava Pyhäjoen kunnan varikolta.

Kun Pyhäjoen kunnan varikon sijaintia maanantaina 2.5. kysyttiin Pyhäjoen kunnasta, selvisi, ettei mitään varikkoa ole olemassa. Paikka, jonne tavaroita oli poliisin käskystä viety, oli maankaatopaikka: avoin, vartioimaton maanläjitysalue. Poliisilta saatiin vahvistus, että he olivat käskeneet kunnan työntekijöitä kuljettamaan tavarat sinne.

Maankaatopaikalta löytyikin jonkin verran leirien rakennustavaraa, yksittäisiä vaatekappaleita ja kasseja sekä vähän ruokaa. Kuormissa oli kuitenkin vielä läjitysalueelle vietäessä ollut ainakin telttoja ja polkupyöriä, Pyhäjoen kunnasta vahvistettiin. Maanantai-aamuna niitä ei enää ollut siellä.

Poliisi totesi, että kuka tahansa on voinut ottaa tavarat läjitysalueelta, kehotti tavaransa kadottaneita ihmisiä tekemään rikosilmoituksen ja ilmoitti samalla, etteivät nämä rikosilmoitukset todennäköisesti johda mihinkään.

Tiistaina 3.5. Raahen poliisiasemalta edelleen kehotettiin tavaroitaan kaipaavia ihmisiä etsimään niitä ”Pyhäjoen kunnan varikolta”. Kertoo jotain informaation kulkemisesta poliisiorganisaation sisällä, että varikko, jota ei alun alkaenkaan ole ollut olemassa, elää poliisin antamissa ohjeissa vielä neljä päivää häädön jälkeen.

Samana päivänä ihmisiä kävi jälleen etsimässä tavaroitaan maankaatopaikalta. Se oli kuitenkin jo myöhäistä, sillä kaatopaikalla oli jostain syystä ryhdytty polttamaan tavaraa. Kasoissa vielä jäljellä olleet vaatteet ja kassit paloivat silloin.

Leirien häädöissä poliisi rikkoi ja kadotti omaisuutta yhteensä useiden tuhansien eurojen arvosta. Joukossa oli kaikkea lompakoista, passeista ja avaimista telttoihin, vaatteisiin ja makuupusseihin. Vain pieni osa poliisin hukkaamista tavaroista on päätynyt Raahen poliisiasemalle noudettavaksi. Poliisi ohittaa omaisuuden suojan kaltaiset omaa toimintansa ohjaavat perusperiaatteet silloin, kun niistä ei ole hyötyä Fennovoima-Rosatomin soramontulle.

Pyhäjoella vangitun aktivistin vankeus jatkuu yhä

Pyhäjoella järjestetyn Reclaim the Cape -toimintaviikon 22.4.-1.5.2016 aikana kiinniotettiin kymmeniä ja pidätettiin 11 ihmistä. Näistä viisi päästettiin vapaaksi jo muutaman päivän päästä kiinniotosta. Tämän jälkeen jäi vielä yhteensä kuusi aktivistia tutkintavankeuteen. Yksi aktivisti on vangittuna vielä tälläkin hetkellä.

Tänään maanantaina 16.5. Pyhäjoella vangitun aktivistin vangitsemisoikeudenkäynnissä päätettiin jatkaa vankeutta. Perusteena vangitsemiselle on ainoastaan se, että vangittu saattaisi pakoilla oikeudenkäyntiä. Asianajajan mukaan tämä ei ole riittävä peruste, koska kaikki muutkin ulkomailla vakituisesti asuvat aktivistit on vapautettu. Asiaa ei tuomioistuimen tai poliisin taholta kommentoitu mitenkään. Syyte pitää nostaa viimeistään 31.5. mennessä, mutta on mahdollista että se nostetaan aiemmin. Pahimmassa tapauksessa oikeudenkäynti on vasta kesäkuun puolivälissä. Aktivistia epäillään virkamiehen väkivaltaisesta vastustamisesta ja väkivaltaisesta mellakasta, joten epäilyt eivät ole sen raskauttavampia kuin jo vapautetuilla aktivisteilla.

Asian siirtyminen syyttäjälle tarkoittaa, että poliisitutkinta asiassa on päättynyt ja mahdollinen vapauttaminen on nyt syyttäjän vapaassa harkinnassa. Asiakirjat ovat syyttäjällä kuitenkin vasta myöhemmin tämän viikon kuluessa.

Aktivistin kohtelu putkassa on viimein muuttunut asiallisemmaksi viime viikon lopulla. Aiemmin selliä ei siivottu lainkaan.

Perjantaina 13.5. poistettiin yhteydenpitokiellon rajoitus ja se on mahdollistanut pidemmät puhelut perheen kanssa, puhelut kavereiden kanssa ja kirjeiden sekä postikorttien vastaanottamisen ja lähettämisen. Toimitimme myös tänään 16.5. vangitulle nuuskaa ja lisää lukemista.

Nyt tarvitaan paljon tukitapahtumia! Järjestä kakkukahvila tai mielenosoitus paikkakunnallasi, osallistu tukitapahtumiin, kirjoita tukikirjeitä tai lähde leirille näyttämään, että ydinvoiman vastainen toiminta ei tule tyrehtymään aktivistien mielivaltaisilla vangitsemisilla!

Edellinen päivitys 13.5: Päivityksiä Pyhäjoella vangittujen tilanteesta ja kohtelusta putkassa