Kasitie kuljettaa: terveiset Fennovoima-Rosatomin vartiointiliikkeille

arlia_11

Pyhäjoen ydinvoimavastainen protestileiri vastaanotti 31.3. kuvaterveisiä Kasitiellä autoilleelta henkilöltä.

Autoilija oli bongannut 8-tien ja Fennovoima-Rosatomin suunnitteleman ydinvoimalatyömaan yhdystienä palvelevan tienpätkän kupeesta terveiset niin Fennovoima-Rosatomille kuin aluetta tähän saakka partioineelle vartiointiliike Arliallekin. Terveisten ulkoasua ei voitane pitää varsinaisena estetiikan riemuvoittona, mutta tervetulleita ne olivat. Jokainen maalaisjärkinen lukija ymmärtää kyllä, miksi Fennovoimalle toivotellaan näkemiin – mutta mikä on tämä Arlia?

Arlia on sen raahelainen vartiointiliike, joka aloitti urakkansa Fennovoima-Rosatomin juoksupoikafirmana keväästä 2015. Jo kesäkuussa 2015 poliisin edustaja ehti päivittelemään YLE:lle, miten virkavallan resurssit eivät riitä työmaa-alueella töitä hidastavien aktivistien kanssa pärjäämiseen. Vanhan leiripaikan häätöoperaatiossa syyskuussa 2015 vaativammat vartiotehtävät hoiti jo G4S – ja nyt, 1.4. alkaen, koko työmaa passataan Securitaksen huoleksi.

Vaikka olettaa sopiikin, että epäfilmaattisimpiin matalapalkkatunteihin palkataan jatkossakin alihankinnan perussääntöjen mukaisesti Arlian edustajia, tekee kommenttina mieli yskähtää ”työllistävä vaikutus” ja miettiä senkin hokeman kantomatkaa.

Protestileirin väen ja ydinvoimavastaisten yksilöiden näkövinkkelistä vaihdos firmalogoissa on melko yhdentekevä. Harva olettaa Securitaksen kykenevän estämään vapaata kulkua suunnitellulla työmaa-alueella sen enempää kuin Arliankaan.

Keskiviikkona 30.maaliskuuta Fennovoima-Rosatomin Pyhäjoen toimiston edustalta bongattiin pitkä rivi Securitaksen ajoneuvoja. Kun ydinvoimavastaiset aktivistit vierailivat helmikuussa työmaalla, kuvattiin kaivurin päältä poistettua henkilöä Arlian edustajan toimesta tarmokkaasti edestä, sivulta ja takaa – ja lopuksi poistoa suorittanut poliisi nykäisi henkilön kasvoilta tämän käyttämän maskin ja kehotti ”ottamaan kuvan naamastakin”.

arlia_00

Välttääksemme kunnianloukkaushuuteluita ja muita spekulaatioita emme luonnollisesti pohdi, pitääkö Fennovoima-Rosatom tai Arlia yllä laitonta henkilörekisteriä. Sen sijaan laskettelemme seuraavan leikkisän ja puhtaasti mihinkään liittymättömän ajatusleikin: mahtoikohan tuo 30.päivän tilaisuus Pyhäjoen toimiston tiloissa sisältää laajankin diaspektaakkelin sen kuvitteellisen henkilörekisterin materiaaleista?

Tsot-tsot. Ei tässä sentään Venäjällä olla. Eihän sellaista, Suomessa?

“IRTI FENNOVOIMASTA”: banderolli ripustettu Turku Energian katolta

fenstop_Tku

Tänään (31.3.2016) kello 12 alkaen Turku Energian toimistorakennuksen katolta ripustettiin Fennovoimavastainen banderolli. Banderollissa luki ”IRTI FENNOVOIMASTA” ja sillä vaadittiin Turku Energiaa irtaantumaan Fennovoima-Rosatomin ydinvoimalahankkeesta Pyhäjoen Hanhikivenniemellä. Lisäksi tempauksella osoitettiin solidaarisuutta Pyhäjoella edelleen
majailevalle protestileirille.

Fennovoiman projektia ovat vaivanneet alusta alkaen toistuvat aikataulujen ja rahoituslähteiden epäselvyydet. Projektin kustannusarviokin on nyt noussut 7 miljardiin euroon alkuperäisestä.

Fennovoima on mankalayhtiö, mikä velvoittaa sen omistajat ottamaan täyden vastuun hankkeen riskeistä ilman ylärajaa, mikäli kulut nousevat pilviin esimerkiksi Olkiluoto 3:n tavoin. Monet investoijat ovat jo jättäneet hankkeen ja Turku Energiankin tulisi arvioida hankkeen kannattavuutta uudelleen.

Turku Energia vahvisti osallistumisensa Fennovoiman projektiin helmikuussa 2014 ja päätti investoida siihen 39,2 miljoonaa euroa vuosien 2014-2024 välisenä aikana.

Protestileiri täyttää huhtikuussa 2016 ensimmäisen vuotensa ja tuolloin Pyhäjoella järjestetään Reclaim The Cape -toimintaviikko 22.4.-1.5.

Stop Fennovoima -verkosto
stopfennovoima.com
stopfennovoima.media [at] tutanota.com

Puutavaraa? Pressuja? Reclaim the Cape -toimintaviikko tahtoo ylijäämätavarasi!

mainoskuva_puunhalaaja

Hei sinä, jonka nurkissa makaa keko kevätsiivousta tarvitsevaa irtainta! Juuri sinä, joka halajaa päästä eroon nurkkiin kertyneistä lastauslavoista, vuosikertapressuista ja festarimakuupusseista! Pyhäjoen ydinvoimavastainen protestileiri kohdistaa katseensa Juuri Sinuun – ja tarjoaa helpon tavan päästä kertaheitolla eroon itselle tarpeettomista tarve-esineistä!

Reclaim the Cape – Niemi haltuun -toimintaviikko lähestyy lähestymistään. Kuten joka tapahtuma, se tarvitsee toteutuakseen paitsi hyvää henkeä, kosolti ideoita ja innostuneita osallistujia, myös tuntitolkulla vasaranheilutusta, teltanpystytystä ja muuta epämuodikkaan fyysistä työtä: sekä litratolkulla vedenkantoa, linssisoppaa ja polttopuun pinoamista. Toimintaviikko tuo Hanhikiven niemen metsiin lauman koti- ja ulkomaista osanottajaa taaperosta seniorikansalaiseen. Joukon majoitus, ruokkiminen ja varasukittaminen vaatii paitsi sitä hyvää henkeä, myös fyysiset tarvekalut, joilla nämä toimet suorittaa.

Kaikenlaista Pyhäjoen ydinvoimavastaisen protestileirin väellä on jo kasassa. Lisää tarvitaan silti aina. Vastarinnalla on monet kasvot: eikä yksi konsti ole toista hassumpi. Jos siis et pääse toimintaviikolle tai avustamaan järjestelyissä ennen varsinaista tapahtumarypistystä, osallistu kasaamalla keko lahjoitustavaraa tai kurkista, salliiko tilisi rahallisen tapahtuman avustuksen: ja mikäli näin on, ota yhteyttä meihin.

Erityisen tervetullutta materiaa ovat:

– kaikenlaiset makuupussit. Joku kuitenkin luulee huhtikuuta heinähelteeksi.

– sadevaatteet. Joku kuitenkin unohtaa, että kun Suomessa ei sada räntää tai pieniä jyrsijöitä, tulee vettä ja tuulta.

– pressut, laudat, naulat, lastauslavat: kaikensorttinen rakennusmateriaali.

– vesikanisterit, kokoluokka kymppilitrasta hehtosäiliöön.

– muovilautaset, muovimukit, kaikenlaiset kipot ja kupot joista syöttää vaikka puoli pataljoonaa.

– teltat ja vastaavat yövyttimet. Eivät kaikkien hermot kuitenkaan kestä puolijoukkuetelttojen tungosta.

– olkipaalit & polttopuut: toinen pitää peffan lämpimänä istuessa, toinen lämmittää kädet & kahvit.

– mammonalla saa ja pääsee pitkälle, silläkin: ja saa juuri sitä, mitä kulloinkin eniten kaipaa.

Fennovoimavastainen toimistovaltaus Oulun energian tiloissa: “Oulun rahat pois Fennovoimasta!”

IMG_6771

Päivitys: klo 13.05
Kiinniottoja kolme. Puhelimitse tavoitetut kiinniotetut täsmentävät, etteivät kokeneet kiinniottotilannetta väkivaltaisena. Sen sijaan he päättelivät, että “Oulun kaupunki on Fennovoiman voimalahankkeeseen investoimisen vuoksi jo niin köyhä, että se on leikannut pois poliisitoimen lounassetelitkin”, eivätkä nämä siksi “jaksa enää edes hippejä kantaa”. Kiinniotetut kertoivat nopeassa, poliisiauton takatilasta soitetussa puhelussa virkavallan kantamisen sijaan päättäneen raahata nämä alas kolmannen kerroksen rappuja ranteista pidellen, ilmeisesti pelotteluyrityksenä.

Kiinniotetut kertoivat Oulun Energian edustajilla olleen ongelmia mielenosoittajien poistamistien valinnassa. Oulun Energian edustajat eivät halunneet katsojia ja pyrkivät välttämään mielenosoittajien poistamisen kuvaamisen tarmokkaasti.

Päivitys: klo 12.30.

Oulun Energian toimiston sisätiloissa 2-4 mielenosoittajaa banderolleineen. Mielenosoittajat pyritty työntämään toimiston tiloista rakennuksen rappukäytävään ja sulkemaan ovet. – Oulun Energian toimistohenkilöstöhän on kovakouraisempaa kuin paikan varsinaiset vartijat, naurahtaa paikalta tavoitettu mielenosoittaja. Henkilöstö tarttui nopeasti sisään tuotuun banderolliin, kiskoen sen mielenosoittajien käsistä.

Samaan aikaan rakennuksen katolta on ripustettu banderolli, jossa vaaditaan Oulun rahoja ulos Fennovoiman hankkeesta. Poliisi on paikalla kadulla ja toimiston sisätiloissa.

TIEDOTE: vapaa julkaistavaksi heti

Fennovoimavastainen toimistovaltaus Oulun energian toimistolla

Pyhäjoen ydinvoimavastainen protestileiri suorittaa parhaillaan (22.3. klo 12.15) mielenilmausta Oulun energian toimistotiloissa. Toimistoon asteli ryhmä valokuvaajia sekä mielenosoittajia banderolleineen, joissa vaaditaan Oulun energiaa irti Fennovoima-Rosatomin hankkeesta ja Oulun rahoja ydinvoimaa parempaan käyttöön. Mielenosoittajat laukaisivat myös joukon raiskaushälyttimiä antaakseen symbolisen hälytyksen voimalahankkeen talous- ja ympäristöriskeistä.

IMG_6750

Oulun Energian henkilöstö ei innostunut suorasta kansalaispalautteesta, vaikka se kohdistuukin yksittäisten työntekijöiden sijaan Oulun kaupungin linjauksiin. Paikallaolijoiden mukaan “henkilöstö käyttäytyi kovakouraisemmin kuin vartijat”. Mielenosoittajien banderolleihin oli tartuttu ja heitä pyritty työntämään rappukäytävään ja sulkemaan toimiston sisäänpääsyt.

Toimistovaltaus omistettiin kolmelle taholle. Terveiset saivat Fennovoiman hankkeeseen investoiva Oulun kaupunki, Fennovoiman palkkaama ja Olkiluoto 3-työmaalla kunnostautunut konsulttiyhtiö Voxtel Finland oy sekä Moskovassa tänään tapaavat Sauli Niinistö ja Vladimir Putin sekä matkalle osallistuva elinkeinoministeri Olli Rehn. Oulun kaupunginvaltuusto teki 2014 päätöksen Pyhäjoen voimalahankkeeseen osallistumisesta 17 miljoonalla eurolla Oulun Energian ja Huoltovoima Oy:n kautta. Voxtel Finland oy:n edustaja tavattiin Fennovoiman Pyhäjoen toimistolta 15.3.2016.

Rosatomin osuus on voimalahankkeesta on 34 %, kunnalliset energiayhtiöt omistavat yli 30%. Kuntalain ensimmäisessä pykälässä säädetään: “Kunta pyrkii edistämään asukkaidensa hyvinvointia ja kestävää kehitystä alueellaan.” Miten tätä toteuttaa kuntalaisten varojen sitominen kansainvälisillä markkinoilla toimivaan ydinenergiayhtiöön? Voimalan arvioitu kokonaishinta on jo noussut kuudesta miljardista seitsemään miljardiin euroon. Fennovoima-Rosatomin voimalahanke on sitoutunut Mankala-periaatteeseen. Sen sekä osakeyhtiölain mukaan yhtiössä maksaja ja riskin kantaja on omistaja. Kuntakonserneissa omistajaa edustaa kaupunginvaltuusto. Fennovoima ja Rosatom ovat sopineet keskenään hankkeen kiinteästä kauppahinnasta, jota ei ole julkistettu. Hankkeen välillisiä tai lopullisia kustannuksia ei siten tiedetä.

Fennovoiman Pyhäjoen toimistolta tavattu Voxtel Finland oy:n konsultti Jukka Aalto ei halunnut kommentoida ydinvoimavastaisen protestileirin edustajille läsnäoloaan. Aalto pyrki peittämään nimikorttinsa ruotsalaisen toimittajan kameralta. Sivustollaan Voxtel Finland oy kertoo toimittavansa konsulttihenkilöstöä ”hoitamaan ulkomaalaisen työvoiman rekisteröintityön Suomen viranomaisten kanssa”. Referensseinään se mainitsee Olkiluoto 3:n työmaan.

– Fennovoima julkaisi hiljan nettisivuillaan kuvia suunnitellusta voimalatyömaasta. Kaavakuvaan on sijoitettu työvoiman asuntoparakit työmaan portin pieleen. Viimeistään Voxtel Finland oy:n tulo Pyhäjoelle kertoo, kuinka katteettomia lupaukset paikallisten työllistämisestä ovat. Maksuvaikeuksineen hanke on suuntaamassa hyvää vauhtia Olkiluoto 3:n tielle. Miksi Oulun kaupunki tai Vantaan Energia sitoo rahaa tällaiseen riskihankkeeseen? Mistä kaikesta leikataan, jotta Fennovoimalle riittää rahaa? Onko asukkailta kysytty, mihin he haluavat rahansa käytettävän?, kysyy protestileirin edustaja Matti Korhonen.

2010 Rakennuslehti raportoi Olkuluoto 3:n ulkomaalaisten rakennusmiesten palkkojen vaihtelevan alle kahdesta eurosta suomalaisten työehtosopimusten mukaisiin. Harmaata työtä raportointiin vaikeaksi erottaa, sillä veroja ei maksettu kaikista työntekijöistä. 2012 Ammattiliitto Pro uhkasi Teollisuuden Voimaa työtaistelutoimilla, mikäli TVO ei suitsi alihankkijayritysten ulkomaalaisten työntekijöiden laitonta kohtelua työmaalla.

22.4.–1.5. Fennovoima-Rosatomin voimalahanketta vastustava protestileiri järjestää Pyhäjoella Reclaim the Cape -toimintaviikon, jonka päätapahtuman tavoite on työmaa-alueen symbolinen haltuunotto ja rakennustöiden pysäyttäminen maailmalla protesteissa käytetyn väkivallattoman joukkotoiminnan voimin.

Lisätiedot (esim. aktivistien haastattelupyynnöt) ja valokuvat:
– mediapuhelin: 046 9364 676
– media email: stopfennovoima.media [at] tutanota.com
– https://stopfennovoima.com